KASKI-hanke

TechVillan KASKI-hanke tarjoaa teollisuuden pk-yrityksille väylän tuotteistaa palvelujaan sekä parantaa asiakaskokemusta. Voit lukea lisää KASKI-hankkeesta osoitteesta:

http://kaski.techvilla.fi

Case: KONE

KONE haki uusia eväitä Intiassa työskentelevän etätiimin kouluttamiseen TechVillan Sprint-koulutusmallin avulla. Sprint-koulutusmallin ideana on, että oppijan opiskeluaika on pilkottu pieniin paloihin ja oppija opettaa oman oppimisen lisäksi samaan aikaan etäpisteessä työskenteleviä.

kone

 ”Sprint-koulutuksessa oli erityisen hyvää se, että oppija siirtyy opettajan rooliin. Se on syventänyt oppimista ja toisaalta tuonut heti esille, jos jokin tärkeä asia oli jäänyt vielä epäselväksi”, kertoo globaalista asiakasräätälöityjen ratkaisujen suunnittelusta vastaava Hannu Kirkkari Kone Industrialista.

Sprint-koulutusmallin hyvät toimintatavat ovat jääneet elämään Koneella. ”Etenkin roolikuvaukset, seuranta sekä hyväksi havaittu kahden viikon koulutusjakso eli sprint ovat meillä jatkuvassa käytössä”, kertoo suunnittelupäällikkö Petri Laiho.

Myös oppijan osaaminen todennetaan miesten mielestä Sprint-mallissa perusteellisesti. ”Oppijan osaaminen todennetaan kolmen henkilön voimin. Jos heistä kenellä tahansa on epäilys oppijan osaamisesta, palataan koulutuksessa kyseessä olevaan aiheeseen takaisin”, kertoo Laiho Sprint-prosessin hyvistä puolista. Koulutuksen laatu kohosi  Sprint-koulutus on kasvattanut Koneella koulutuksen laatua ja yrityksessä ollaan kiinnostuneita toistamaan samankaltainen prosessi myös jatkossa, mikäli ison henkilöstömäärän koulutukseen on tarvetta.

”Koulutushanke kehitti koulutusprosessiamme parempaan suuntaan, mitä hankkeella tavoittelimmekin”, toteaa Kirkkari.

Viimeksi päivitetty 07.03.2013 14:24 | Palaute