Ensiaskeleet kohti robotiikkaa – katso webinaaritallenne 

Järjestimme HELPPI – Vipua ja vauhtia robotiikkaratkaisuilla -hankkeen esittelywebinaarin 13.8.2024 ja kokosimme yhteen tilaisuudet parhaat vinkit.

Valkoisia teollisuusrobotteja rivissä

Kartoituksesta ymmärrys oman tuotannon mahdollisuuksista

Monissa pk-yrityksissä ei välttämättä osata kysyä oikeita kysymyksiä, kun pohditaan robotiikan käyttöönottoa. Robotiikkaan liittyvät ennakkoluulot voivat johtaa siihen, että yritykset kuvittelevat sen vaativan laajoja ja kalliita muutoksia tuotantolinjoihin. Todellisuudessa robotiikan hyödyntäminen voi olla huomattavasti yksinkertaisempaa ja keskittyä tiettyjen prosessien tehostamiseen. Esimerkiksi yksinkertaisten ja toistuvien tehtävien robotisointi voi tuoda merkittäviä kustannussäästöjä ja lisätä tehokkuutta.

HELPPI – Vipua ja vauhtia robottiratkaisuilla -hankkeen maksuton kartoitusvaihe on erinomainen tilaisuus yrityksille ymmärtää paremmin oman tuotantonsa mahdollisuuksia ja haasteita. Kartoituksessa arvioidaan myös robotisoinnin kustannuksia suhteessa odotettuihin tuottoihin, mikä antaa yrityksille konkreettista tietoa päätöksenteon tueksi.

Yrittäjän resurssit – robotiikasta helpotusta arkeen

Pk-yrityksissä resurssit ovat usein tiukasti sidottuja ydinliiketoimintaan, eikä ylimääräisiä resursseja kehityshankkeisiin välttämättä ole. Tämä voi olla merkittävä este robotiikkapilottien käynnistämiselle. Robotiikkapilotit vaativat paitsi taloudellisia myös ajallisia resursseja, jotta niiden hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön.

HELPPI-hankkeessa pilotointivaiheen ajoitus suunnitellaan huolellisesti, jotta kiire ei vaaranna oppien saamista. Hankkeen asiantuntijatuki tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää avainhenkilöidensä osaamista, mikä vahvistaa yrityksen kilpailukykyä myös tulevaisuudessa.

Voiko robotiikka parantaa työhyvinvointia?

Kun puhutaan tuotannon tehostamisesta ja automaatioasteen nostamisesta, on tärkeää huomioida työntekijöiden mahdolliset huolenaiheet. Uudet toimintatavat ja robotiikan käyttöönotto voivat herättää pelkoa työpaikkojen menetyksestä, mikä saattaa aiheuttaa vastustusta.

Viestinnässä on tärkeää korostaa, miten robotiikka helpottaa työntekijöiden arkea ja parantaa työhyvinvointia. Esimerkiksi robotit voivat vapauttaa työntekijät vähemmän motivoivista ja fyysisesti raskaista tehtävistä, jolloin he voivat keskittyä mielekkäämpiin ja kehittävämpiin työtehtäviin. Tällainen viestintä auttaa lievittämään pelkoja ja tukee uusien teknologioiden hyväksyntää.

HELPPI esittelywebinaari 13.8.2024

Lisätietoja:
Juhani Tuure
Projektipäällikkö
+358 40 507 4330
juhani.tuure@techvilla.fi


HELPPI – Vipua ja vauhtia robotiikkaratkaisuilla EAKR-hankkeen toteutuksesta vastaavat Teknologiakeskus TechVilla Oy ja Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, ja se on käynnissä vuoden 2026 loppuun asti. Lisäksi hanketta rahoittavat Hyvinkään kaupunki ja LIMOWA ry.

Uudellamaalla hankkeen pääkohderyhmänä ovat kasvu- ja kehityshaluiset pk-yritykset, erityisesti keskisuuret yritykset valmistavan ja kappaletavarateollisuuden alalla. Kanta-Hämeessä hanke keskittyy erityisesti ruokaketjun toimijoiden tarpeisiin.